Kirjaston uusi genreluokitus on nyt valmis ja näyttää hienolta! Seuraavaksi aiomme ripustaa kuvataidekerholaisten piirustuksia vapaana olevaan seinätilaan, ja odottelemme, että Doudou askartelisi tarkoitukseen sopivia rimoja. Kosteuden takia teippi ja sinitarrat ovat poissuljettuja vaihtoehtoja, ja kiviseinään eivät oikein naulat uppoa. Olemme jo päällystäneet piirustuksia valmiiksi kirjastotädin parhaalla ystävällä, eli kontaktimuovilla.
Residenssielämää ovat hieman varjostaneet uudet ystävämme, kirput, jotka levittävät muita pikku loisia. Kolme neljäsosaa meistä siis on jonkinasteisella lääkekuurilla, ja puremat kutisevat vietävästi. Babacar on jo tilannut meille ”pommin”, eli perjantaina saapuu myrkyttäjä eikä sisätiloissa sovi sinä päivänä olla. Epäilemme kirppujen alkuperäksi seinänraoissa juoksevia kulkukissoja, joita täällä riittää.
Senegalin ohittamattomiin nähtävyyksiin kuuluu Goren saari eli Ile de Gorée, joka on toiminut yhtenä orjakaupan keskuspisteistä 1800- ja 1900 –luvuilla. Johanna ja Paula ovat vierailleet paikalla jo viime vuonna, joten minä ja Hanna lähdimme tänään kahdestaan sivistämään itseämme sillä välin kun tytöt hoitivat asioita koululla.
Saarella sijaitsee 1800-luvulta asti säilynyt Orjatalo (La Maison des Esclaves), jossa vieraileminen aiheutti saman tunteen kuin Robben Island: syyllisyyden ja häpeän oman ihonvärin takia. Goren saaren läpi kuljetettiin noin 300 orjaa vuosittain, mikä ei tosin ole kuin pisara meressä – kaikkiaan Afrikasta muihin maihin laivattiin noin 20 miljoonaa orjaa. Menneisyyden painolasti pitää vielä otteessaan, niin afrikkalaista kuin eurooppalaistakin sielua.
Residenssiläisten kesken olemme huomanneet, miten blogin pitäminen aiheuttaa hupaisan käänneilmiön: saamme yhteydenottoja ystäviltä ja sukulaisilta, missä kerrotaan, että olemme kyllä lukeneet blogianne, mutta mitä teille oikeasti kuuluu? No, oikeasti kyllä tässä ne pääasiat ovat tulleetkin. Aikaa menee myös Unon pelaamiseen poikien kanssa, hiusten letittämiseen, lasten leikittämiseen, ompelijalla käymiseen, tuliaisten ostamiseen, käsinpyykkäykseen, vammojen hoitoon, cafe touban juontiin ja selittelyyn siitä, miksi emme vieläkään puhu täydellistä ranskaa.
Residenssielämää ovat hieman varjostaneet uudet ystävämme, kirput, jotka levittävät muita pikku loisia. Kolme neljäsosaa meistä siis on jonkinasteisella lääkekuurilla, ja puremat kutisevat vietävästi. Babacar on jo tilannut meille ”pommin”, eli perjantaina saapuu myrkyttäjä eikä sisätiloissa sovi sinä päivänä olla. Epäilemme kirppujen alkuperäksi seinänraoissa juoksevia kulkukissoja, joita täällä riittää.
Senegalin ohittamattomiin nähtävyyksiin kuuluu Goren saari eli Ile de Gorée, joka on toiminut yhtenä orjakaupan keskuspisteistä 1800- ja 1900 –luvuilla. Johanna ja Paula ovat vierailleet paikalla jo viime vuonna, joten minä ja Hanna lähdimme tänään kahdestaan sivistämään itseämme sillä välin kun tytöt hoitivat asioita koululla.
Saarella sijaitsee 1800-luvulta asti säilynyt Orjatalo (La Maison des Esclaves), jossa vieraileminen aiheutti saman tunteen kuin Robben Island: syyllisyyden ja häpeän oman ihonvärin takia. Goren saaren läpi kuljetettiin noin 300 orjaa vuosittain, mikä ei tosin ole kuin pisara meressä – kaikkiaan Afrikasta muihin maihin laivattiin noin 20 miljoonaa orjaa. Menneisyyden painolasti pitää vielä otteessaan, niin afrikkalaista kuin eurooppalaistakin sielua.
Residenssiläisten kesken olemme huomanneet, miten blogin pitäminen aiheuttaa hupaisan käänneilmiön: saamme yhteydenottoja ystäviltä ja sukulaisilta, missä kerrotaan, että olemme kyllä lukeneet blogianne, mutta mitä teille oikeasti kuuluu? No, oikeasti kyllä tässä ne pääasiat ovat tulleetkin. Aikaa menee myös Unon pelaamiseen poikien kanssa, hiusten letittämiseen, lasten leikittämiseen, ompelijalla käymiseen, tuliaisten ostamiseen, käsinpyykkäykseen, vammojen hoitoon, cafe touban juontiin ja selittelyyn siitä, miksi emme vieläkään puhu täydellistä ranskaa.
4 kommenttia:
Täällä on lätkä- ja euroviisuhuuma kuumimmillaan, ette tiedä mitä menetätte!
Ach, meillapa onkin kuumaa ilman niitakin!
Niin onkin huuma, Helsingissä on valtava hulina, kaikkialla on turisteja ja Hartwallille opastavia kylttejä, Espalla on euroviisukojuja ja kaikissa kahvilakeskusteluissa kuulee lakkaamatta puhuttavan vaan Euroviisuista. Lätkäasioista en kyllä tiedä mitään.
Hassua tosiaan, että ihmisillä on niin korkea kynnys kommentoida blogeihin. Mustakin tuntuu tyhmältä, koska kukaan muu ei koskaan kommentoi ja jätän usein kommentoimatta ihan vaan siksi (Kaarina oli kyllä urhea).
Aye. Olemme harkinneet kommentointiohjeiden ("klikkaa hiiren vasemmalla painikkeella kohtaa '0 kommenttia' jne.) postausta, mutta pelkaan, etta se saatettaisiin kommentoida painostukseksi tai herjaukseksi :)
Lähetä kommentti