Kuvia matkan varrelta

Melkein koko poppoo koossa. Kuva Sadun ja Lauran läksiäisistä.

Minä ja pieni Mama vappukulkueessa.

Vilskettä kirjastossa =)

Babacar kirjastonhoitajana.

Moottoritie. Kummankin tien ja aidan yli ja sitten pääseekin Ngorin rannoille kulkeville car rapideille.

Ndiaga, minä ja Pierre-opas pyhän baobab-puun juurella Fadiouthissa.

Kristittyjen ja muslimien yhteinen hautausmaa.



Katolinen hauta muovikukkineen.


Mangrove-metsikköä.


Näkymä hautausmaasaarelta Fadiouthin saarelle.


Katu Fadiouthin saarella.

Viimeista viedaan

Viimeinen paiva taalla Santhiabassa on menossa ihan hengailun ja hyvastijattojen merkeissa. Kayn viela viimeisen kerran syomassa Ndiagan perheen luona, teen viimeiset ostokset, pakkaan matkalaukkuni ja lahden. Lento kohti Eurooppaa lahtee yolla ja saavun Suomeen huomenna. Lahteminen tulee olemaan niin vaikeaa... paljon kyyneleita ja halauksia on tiedossa. Santhiaba on minulle toinen koti ja sen asukkaat kuin omaa perhetta. Tata kaikkea tulee kova ikava. Mutta palaan takaisin, inschallah =)

Olen niin iloinen, kun Amazonista tilaamamme kirjat saapuivat eilen =). Paljon niita ei ole, ehka parikymmenta,mutta koska kirjat ovat nimenomaan afrikkalaista kirjallisuutta (myos lastenkirjat), ne ovat todella hyva lisa kirjaston kokoelmiin. Soleymanin kanssa luetteloimme kirjat Librarythingiin seka muovitimme ne, joten nyt ne ovat jo lainauskunnossa. Luulen, etta niita luetaan paljon =).

Tanaan herasin aikaisin nauttimaan viimeisesta aamusta taalla ja soin yksinani aamupalaa muiden viela nukkuessa. Tai oikeastaan en ollut ihan yksin, koska seuranani syomassa oli ystavamme Mirkku, tai olisikohan ollut Sirkku... en ole viela oikein oppinut tunnistamaan naita hiirulaisia, jotka ovat muuttaneet luoksemme. Se on kylla uskomattoman rohkea pikku otus, silla se uskaltaa tulla alle metrin paahan ihmisesta. Omenanpala maittoi, samoin patonki, ja jogurttiakin piti vahan maistaa =)

Kun paasen koti-Suomeen, teen viela yhden bloggauksen, johon laitan kuvia matkan varrelta. Kirjastosta, Santhiabasta, Joal-Fadiouthista, Sirkusta (tai Mirkusta =))... yleensa elamanmenosta taalla. Harmi, etten saa kuviin mukaan tuoksuja ja aania, varit sentaan nakyvat =).

Siihen asti, Leegi leegi =)

lomailua ja letteja

Viikko on taas kulunut ja paljon on tapahtunut. Hanna lahti maanantaina kotiin ja Johanna on lomaillut koko viikon hotellissa N'Gorissa. Olen siis saanut nauttia yksinolosta =). Tai eihan taalla ikina oikeasti ole yksin, silla keskuksessa on aina joku paikalla =D. Tanaan illalla saapuvat Iida ja Liisa, joten seuraa kylla riittaa =)

Oma lomani Joal-Fadiouthissa oli aivan ihana. Loydettiin loistava opas Pierre, joka hommasi meille talon majapaikaksi ja hankki viela ruokaakin. Paljon mukavampaa kuin hotellissa =). Hintataso Dakariin verrattuna sen sijaan on kallis, koska alue on turistikohde. Puolentoista litran vesipullokin makosi 700 CFA, kun Dakarissa se on 500 CFA. Saarella myytavien puuesineiden joukosta loysin myos puuhevosen, joka huiman hinnan (15000-20000 CFA eli noin 25-35€) takia jai kuitenkin ostamatta.

Tutustuimme lahinna Fadiouthin saareen, jossa sijaitsee seka katolinen kirkko etta moskeijoita. Katolisten pyhimysten patsaita loytyy ympari saarta. Asukkaat ovatkin ylpeita uskonnollisesta suvaitsevaisuudestaan, eika syytta. Kavelysiltaa pitkin paasee toiselle saarelle, jossa on yhdistetty kristittyjen ja muslimien hautausmaa. Haudoilla oli kukkina muovikukkia tai sitten hauta oli yksinkertainen, mutta kaunis kumpu simpukoita. Simpukoita Fadiouthissa riittaakin. Jopa kadut on simpukoista, mika oikeastaan on aika mukavaa ainaisen hiekan sijaan. Lisaksi simpukoita on kaytetty talojen koristeluun.

Saarella tapasimme myos todella iakkaita ihmisia, paljon iakkaampia kuin asukkaat Dakarissa. Koska saarta pidetaan mystisena paikkana, mietin, olisikohan silla jotain vaikutusta. Tai valtavan kokoisella pyhalla baobab-puulla =).

Kaiken kaikkiaan koko alue on valtavan kaunis. Aamulla laskuvesi vie kaiken veden pois rannikolta jattaen nakyviin merenpohjan, jolla koirat kavelevat. Iltaa lahestyttaessa nousuvesi tuo taas kaiken veden takaisin. Lisaksi Senegalin mangrove-metsat alkavat Joal-Fadiouthin alueelta ja jatkuvat sielta etelaan.

Sen sijaan Reserve de Bandia ja sen elaimet jaivat nakematta. Sisaanpaasyn lisaksi olisi pitanyt vuokrata puistosta auto ja viela opaskin, joten paatimme jattaa elainten katselun talla kertaa valiin. Bandiaan kannattaakin lahtea isommalla porukalla, jotta saa auton tayteen. Silloin retken hinta paata kohden ei ole enaa niin valtava. Ehka paasen sinne seuraavalla kerralla, inshallah.

Lomailun lisaksi aika on kulunut hiusten letityksessa. Olen istunut naapurissa Amin luona ainakin 20 tuntia eivatka letit ole vielakaan ihan valmiit. Kymmenen pakettia tekotukkaa on jo mennyt ja viela pitaa kayda torilla ostamassa yksi paketillinen. Vahan on ollut vaikea nukkua, kun on ollut kuuma eika tieda, miten hiuksensa asettelisi =). Olen silti valtavan tyytyvainen uuteen tukkaani, vaikka nama ovatkin vahan epakaytannolliset. Ami on tehnyt valtavan tyon naiden kanssa, suuri kiitos hanelle =).

Ministeritason vierailu ja ruoanlaittoa

Maanantaina taalla oli aika halina, kun eras entinen ministeri tuli paikallisen naisyhdistyksen kutsumana vierailulle Santhiabaan. Han ei siis ollut keskuksen vieraana, vaikka tervetuloseremoniat pidettiinkin taalla. Jo kello 17 alkoi musiikki pauhata alakerran patiolta ja me finu-finut paatimme paeta paikalta ja kayda vahan ostoksilla torilla. Kaikille eksyi mukaan taas pakka kangasta, jotka sitten kiikutettiinkin heti raatalille. Uudet mekot odottavat meita valmiina torstaina, inschallah.

Ennen seitsemaa palasimme Sunu Keriin, jossa edelleen musiikki raikasi ja ministeria odoteltiin. Pakenimme uudemman kerran siita metelista vihannesostoksille ja sielta palatuamme oli arvoisa vieraskin saapunut jo paikalle. Patiolla oli varmaankin 50 naista kuuntelemassa puheita, seka lisaksi lukematon maara lapsia, joita valilla ajettiin ulos kadulle riehumaan. Tunnelma oli aivan katossa, sita ei oikeastaan pysty edes kuvaamaan =).

Valilla ma oikeasti mietin, etta kuinkahan surkea kuulo nailla ihmisilla taalla on, kun musiikkia pitaa huudattaa aivan taysilla. Voisikin ehdottaa Johannalle ja Hannalle, etta ottaisivat ymparistokasvatustuntiensa aiheeksi myos melusaasteen, silla desibelit ylittyvat kaikissa tapahtumissa moninkertaisesti. Monesti meilla suomalaisilla onkin korvatulpat mukana, kun lahdemme johonkin tapahtumaan, ihan vain oman kuulon suojelemiseksi =)

Tanaan olin Ndiagan perheen luona opettelemassa ceebu-jenin tekoa. Sen tekeminen sinaansa ei ole vaikeaa, mutta aikaa siihen menee aika paljon. Kalan ja riisin lisaksi tarvitaan mausteita (tomaattipyreeta, lihaliemikuutio, chilia, suolaa, paprikaa), erilaisia vihanneksia (peruna, porkkana, maniokki, bataatti, lanttu, sipuli, kaali, hibiscuksen kukkia) ja oljya. Saa nahda, onnistunko kotona Suomessa saamaan aikaiseksi yhta hyvaa ceebu-jenia kuin taalla . Jodenkin ainesten kohdalla pitaa ainakin vahan soveltaa, silla kaikkea tarvittavaa ei ehka saa Suomesta. Hauskinta koko ruoanlaitossa oli, kun taas elekielen avulla neuvottiin, miten tulee tehda. Lisaksi minulle opetettiin kaikkien ruoka-aineiden nimet wolofiksi, mutta enhan mina niita enaa muista =)

Palattuani keskukselle oli kirjasto auki ja lapsia taas ainakin parikymmenta, ellei enemmankin, innostuneina lainaamassa kirjoja. Soleyman hoiti lainaustoimintaa ja hymyili leveasti lapsikatraan keskella, kun kavaisin kirjastossa. Sain ihania kuvia, joita koitan jossain vaiheessa laittaa tannekin.

Viimeisten viikkojen suunnitelmia

Paivat kuluvat taalla hirvittavan nopeasti enka voi uskoa, etta lahden jo ensi viikolla kotiin. Niin paljon olisi viela tehtavaa ja nahtavaa ja koettavaa, joten koitan mahduttaa naihin viimisiin viikkoihin mahdollisimman paljon =). Luvassa on esimerkiksi matka Reserve de Bandiaan (http://www.reservedebandia.com/) , joka on luonnonpuisto Noin 65 km Dakarista etelaan. Samalla reissulla kaymme Joal-Fadiouthissa (http://en.wikipedia.org/wiki/Joal) joka on kaksoiskaupunki meren rannalla. Naista lisaa matkan jalkeen. Lisaksi ensi viikolla minulle toivottavasti kasvaa yllattaen lisaa hiuksia lettien muodossa. Viela pitaisi kayda ostamassa hiuksia markkinoilta, josta pitaisi loytya myos vaaleaa laatua =)

Lauantaina olimme torstain naisryhman kanssa retkella. Tarkoitus oli kayda tutustumassa paikalliseen Maam Samba- kasityokauppaan, mutta taas kerran aikataulut pettivat ja paadyimme pelkastaan N'Gorin rannalle =). Tytot olivat aivan elementissaan, nauttivat ja flirttailivat poikien kanssa. Usein unohtaa, miten nuoria he oikeastaan ovatkaan, vasta 16-17-vuotiaita. Paatimme tehda ensi torstaina uuden reissun pelkastaan Maam Sambaan, jotta tytot nakevat, mita kaikkea heidan on mahdollista tehda ja myyda.

Mina puolestani olen saanut nauttia muutamaan otteeseen Ndiagan perheen vieraanvaraisuudesta, silla minut on kutsuttu heille syomaan aivan ihanaa ceebujëna eli riisia ja kalaa. Paivallinen on nautittu hiljaisuuden vallitessa, silla mina en osaa wolofia kuin pakollisten tervehdysten verran ja toisaalta vain muutama perheesta osaa ranskaa. Iloisella hymylla ja pantomiimilla naistakin tilantaista on selvitty ja kaikki ovat olleet tyytyvaisia =). Keskiviikkona olisi tarkoitus menna opettelemaan ceebujënin tekoa Ndiagan pikkusiskon opastuksella.

Eilinen paiva meni tyonteon lisaksi telkkaria katsellessa. Oli meidan vuoromme tarjota sunnuntain jugurtit, johon Babacar kavi ostamassa ainekset. Babacarin luona katselimme poikien kanssa Pakoa (Prison Break) ranskaksi dubattuna ja englanninkielisella tekstityksella. Oli aika hullun kuuloista, kun on itse tottunut originaaliversioon. Varsinkin, kun ranskalaiset ovat vaihtaneet myos sarjan tunnusmusiikin omanlaisekseen =). Mutta oli mukava heittaa valilla aivot narikkaan ja nauttia telkkarinkatselusta, vaikka oikeastaan telkkaria ei ole yhtaan ehtinyt taalla edes ikavoida.

Nettiyhteys ei edelleenkaan toimi ylakerrassa, joten en valitettavasti paase omalta koneelta nettiin ja lisaamaan tanne kuvia. Laitan blogiin kuvakollaasin, kunhan olen palannut Suomeen, jollei yhteytta sita ennen saada toimimaan.

Vapautta ja oman rauhan kaipuuta

"Valvovassa maailmassa ilmenee lahinna unen kaltaisena yo suurkaupungissa, missa kukaan ei tunne meita, tai Afrikassa. Siella on myos rajatonta vapautta. Siella sattuu alinomaa suuria tapahtumia lahella, kohtaloita ratkaistaan ymparilla, siella on elamaa ja liiketta joka puolella, eika tuo kaikki kuulu meihin vahaakaan." (Karen Blixen: Eurooppalaisena Afrikassa)

Taman vapauden ja halinan ja elaman keskelta Maria siis saateltiin haikein hyvastein maanantai-iltana lentokentalle ja mina jain viela vajaaksi kolmeksi viikoksi hommiin. Taytyy sanoa, etta viime paivat ovat olleet kerrassaan outoja, kun meita on taalla enaa kolme finu-finua jaljella. Pikkuhiljaa vaki siis vahenee, vaikka uutta vertakin saadaan tilalle toukokuun lopulla.

Maanantai-iltana kavimme kuuntelemassa poikien lauluharkkoja. Laulu oli arabiaksi ja nuotitkin pojilta loytyi, mutta valilla piti kuunnella kappale CD-levylta, jotta se varmasti menee oikein. Pienista virheista huolimatta laulu kuulosti ihan hyvalta =). Johanna sanoi, etta yleensa harkkojen jalkeen on tarjottu Cafe Toubaa. Nyt sita ei saatu, joten me finu finut olimme aivan pettyneita ;)

Paivat ovat olleet kuumia, joten olemme viettaneet aikaa tyoskentelyn vastapainoksi myos rannalla. Babsin mukaan rantakausi on nyt alkanut ja siita pitaa nauttia =). Eilen mina ja Hanna emme lahteneet saarelle Babsin ja Siren kanssa vaan jaimme pariksi tunniksi mantereen puolelle ruskettamaan itseamme. Valitsimme mielestamme oikein hyvan paikan, kunnes yhtakkia huomasimme loikoilevamme keskella jalkapallopelia. Peli naytti kulkevan meista huolimatta, vaikka valilla piti vahan vaistella palloa =)

Tanaan olen ahkeroinut opinnaytteeni parissa, vaikka aamulla oli usko menna, kun huomasin, etta Excel-ohjelma oli jostain syysta havinnyt omalta koneeltani. En siis saanut kyselytutkimukseni taulukoita auki vaan lomakkeet piti kayda uudelleen lapi ja kirjoittaa kaikki paperille. Sain kuitenkin vastausten analysoinninkin alkuun, joten tasta on hyva jatkaa =)

En tieda johtuuko kuumuudesta, mutta jostain syysta nama rakkaat lapsoset ovat olleet viime paivina todella rauhattomia. Meidan oli pakko tehda tiukka paatos ja yksinkertaisesti kieltaa heilta paasy residenssiin, koska emme enaa saaneet hetken rauhaa. Yksi tai kaksi kiltisti kayttaytyvaa lasta viela menettelisi, mutta kun kasissa ja jaloissa roikkuu 10 muksua, jotka myos pitavat omaisuuttamme yhteisena, on raja laitettava jonnekin. Valilla meno on mennyt keskuksessa niin vallattomaksi, etta olemme ajaneet kaikki lapset ulos ja laittaneet ulko-ovenkin lukkoon.

Odottelen edelleen kutsua yliopiston informaatiotutkimuksen laitokselle, mutta ainakaan viela heista ei ole kuulunut mitaan. Toivottavasti en ole lahtenyt taalta ennen kuin kutsu opiskelijatapaamiseen saapuu, silla uskon tuon tapaamisen olevan kaikin puolin antoisa ja avartava kokemus seka minulle etta heille.

Huomenna vietetaan taallakin helluntaita, joten saa nahda, onko paiva jotenkin erilainen. Ainakin Bai Fall-laulua on varmasti luvassa joka torstaiseen tapaan...

Inch Allah!

Torstaina oli jannittava paiva, kun Suomen ulkoministerion edustajat saapuivat keskukselle arvioimaan projektin kulkua. Heita varten oli koottu valokuvanayttely jarjestetyista tapahtumista seka laitettu esille lasten toita ja mielenosoituskyltteja. Keskuksen aktiivit saivat kertoa omista hankkeistaan kuten kynttiloiden valmistuksesta, puiden istutuksesta, lasten oikeuksien kerhosta ja ymparistokasvatuksesta, ja lisaksi esiteltiin kirjastoa toiminnassa. Soleymane, Babacar ja Albert kierrattivat rouvia viela seka yksityisella- etta kunnallisella ala-asteella Santhiaban korttelissa ja lopuksi kuunneltiin lasten laulua keskuksella.

Vieraat vaikuttivat oikein tyytyvaisilta nakemaansa, ja paivan paatteeksi ilmaan saatiin viela juhlan tuntua poikien jarjestettya kastetilaisuuden molemmille. Nyt toivomme, etta uudet, senegalilaiset nimet seka kaikki keskuksen ihanat ihmiset saivat kehitysyhteistyomaararahoista vastaavat tahot vakuuttumaan hankkeen tarpeellisuudesta.

Joku pitkakynsi oli kuitenkin paivan aikana kayttanyt yleista halinaa hyvakseen, ja varastanut keskuksen modeemin. Suuttumus aktiivivaen keskuudessa oli melkoinen, ja toinen tietokoneista uudelleen sijoitettiin nyt residenssiin turvaan. Babscu hankki seuraavana paivana uuden modeemin, ja netti toimii taas keskuksen koneella, jolta tata kirjoitan, kuten ehka skandiaakkosten puuttumisesta saattaa havaita. Langatonta verkkoa viela odotellessa olisi katevaa kirjoittaa blogiteksti ensin omalla tietokoneella ja siirtaa sitten keskuksen koneelta nettiin, mutta Johanna sai nain toimiessaan muistitikulleen 58 virusta.

Lauantaina saimme nauttia Euroviisujen ja jaakiekon sijaan vahan toisenlaisesta huumasta. Johanna ja Hanna olivat hyvin ansaitulla lomalla Saloumin suistoalueella, kun minut ja Paula kutsuttiin poikien toimesta uskonnolliseen tapahtumaan lahikortteliin. Paikalle oli rakennettu suuri telttakatos, jonka koristeluna oli uskonnollisten johtajien kuvia. Tuolit oli sijoitettu strategisesti kahteen riviin - miehet toiselle, ja naiset toiselle puolelle telttaa.

Tapahtuman oli kerrottu alkavan kymmenelta illalla, mutta afrikkalaisen aikakasityksen vihdoin sisaistaneina menimme paikalle vasta puoliltaoin. Ensimmainen tunti meni silti silkkaan odotteluun, ja koska amyrit oli tyypilliseen tapaan saadetty todella aanekkaiksi, laitoimme kaikessa hiljaisuudessa korvatulpat korviin ja huivin tiukemmin koko paan peitoksi. Senegalin vaestosta suurin osa on islaminuskoista, mutta esimerkiksi huntua nakee kaytettavan vain harvoin, kuvatun kaltaiset tapahtumat poislukien. Pikku hiljaa paikalla saapui lisaa kuulijoita seka arvostettuja uskonnollisia guruja saattueiden kera.

Allahia ylistavan monotonisen laulannan kuuntelu alkoi puolentoista tunnin jalkeen jo hieman pitkastyttaa, mutta pelastus saapui sahkokatkon muodossa. Koko kortteli muuttui silmanrapayksessa sysimustaksi, ja tata pimeytta valotettiin paremman puutteessa ensin kannykoiden naytoilla, ja sitten kynttiloilla. Aanantoistolaitteistosta ei enaa ollut iloa, joten yleiso ryhtyi itse laulamaan ja aaltoilemaan. Alun rauhallisuuden jalkeen ymmarsimme vihdoin myos jarjestysmiesten poikkeuksellisen suuren maaran: ihmiset alkoivat kokemaan voimakkaita uskonnollisia heraamisia saaden muovituolit sinkoilemaan, jolloin jarjestysmiehia tarvittiin kantamaan kirkuvat ja rimpuilevat kohtauksen saaneet ihmiset ulos. Kokemus oli kaikessa mystisyydessaan jopa vahan pelottava, ja Ndiaga saattoi meidat aamuyolla kotiin pimeita katuja pitkin.

Kaikki hyva paattyy aikanaan, niin myos minun vierailuni Senegalissa. Huomenna aloitan matkan kohti velvollisuuksillaan kutsuvaa Suomea, vaikka eihan taalta kukaan mihinkaan haluaisi lahtea. Odotan huolestuneena, millaisen paluukulttuurishokin kolkko rappukaytava, lammin suihkuvesi, yot ilman moskiittoverkkoa ja kukonlauluttomat aamut minulle aiheuttavat. Paulan oleskelua taalla saatiin jatkettua viela muutamalla viikolla, joten blogin paivitys jatkuu hanen taholtaan. Omalta osaltani siis merci et à bientôt!

Arki-ihanuutta ja epämiellyttäviä totuuksia

Kirjaston uusi genreluokitus on nyt valmis ja näyttää hienolta! Seuraavaksi aiomme ripustaa kuvataidekerholaisten piirustuksia vapaana olevaan seinätilaan, ja odottelemme, että Doudou askartelisi tarkoitukseen sopivia rimoja. Kosteuden takia teippi ja sinitarrat ovat poissuljettuja vaihtoehtoja, ja kiviseinään eivät oikein naulat uppoa. Olemme jo päällystäneet piirustuksia valmiiksi kirjastotädin parhaalla ystävällä, eli kontaktimuovilla.

Residenssielämää ovat hieman varjostaneet uudet ystävämme, kirput, jotka levittävät muita pikku loisia. Kolme neljäsosaa meistä siis on jonkinasteisella lääkekuurilla, ja puremat kutisevat vietävästi. Babacar on jo tilannut meille ”pommin”, eli perjantaina saapuu myrkyttäjä eikä sisätiloissa sovi sinä päivänä olla. Epäilemme kirppujen alkuperäksi seinänraoissa juoksevia kulkukissoja, joita täällä riittää.

Senegalin ohittamattomiin nähtävyyksiin kuuluu Goren saari eli Ile de Gorée, joka on toiminut yhtenä orjakaupan keskuspisteistä 1800- ja 1900 –luvuilla. Johanna ja Paula ovat vierailleet paikalla jo viime vuonna, joten minä ja Hanna lähdimme tänään kahdestaan sivistämään itseämme sillä välin kun tytöt hoitivat asioita koululla.

Saarella sijaitsee 1800-luvulta asti säilynyt Orjatalo (La Maison des Esclaves), jossa vieraileminen aiheutti saman tunteen kuin Robben Island: syyllisyyden ja häpeän oman ihonvärin takia. Goren saaren läpi kuljetettiin noin 300 orjaa vuosittain, mikä ei tosin ole kuin pisara meressä – kaikkiaan Afrikasta muihin maihin laivattiin noin 20 miljoonaa orjaa. Menneisyyden painolasti pitää vielä otteessaan, niin afrikkalaista kuin eurooppalaistakin sielua.

Residenssiläisten kesken olemme huomanneet, miten blogin pitäminen aiheuttaa hupaisan käänneilmiön: saamme yhteydenottoja ystäviltä ja sukulaisilta, missä kerrotaan, että olemme kyllä lukeneet blogianne, mutta mitä teille oikeasti kuuluu? No, oikeasti kyllä tässä ne pääasiat ovat tulleetkin. Aikaa menee myös Unon pelaamiseen poikien kanssa, hiusten letittämiseen, lasten leikittämiseen, ompelijalla käymiseen, tuliaisten ostamiseen, käsinpyykkäykseen, vammojen hoitoon, cafe touban juontiin ja selittelyyn siitä, miksi emme vieläkään puhu täydellistä ranskaa.

Des reves roses

Lauantaina teimme päiväretken Lac Rose -nimiselle vaaleanpunaiselle järvelle. Suurin osa taipaleesta taittui tuttuun tapaan car rapidolla, mutta rannalle saakka päästäksemme tarvitsimme vielä toisen menopelin. Otimme epähuomiossa pimeän taksin ja ajoimme tietysti poliisin ratsiaan. Emme ole varmoja hoidettiinko asia pienellä lahjonnalla vai rehellisillä sakoilla, mutta matka jatkui.

Järven vesi kimalteli kauniisti ja päätimme seilata vastarannalle, josta dyynien yli kiivettyään pääsikin jo meren äärelle. Suolajärven vesi ei nimittäin sympaattisesta väristään huolimatta ollut kovin mukavan tuntuista, vaan kirveli haavoissa ja naarmuissa sietämättömästi. Meren ranta puolestaan oli ihana ja autio, ei kaupustelijoita, ei turisteja, vain valtavat aallot ja hillitön auringonpaiste. Ah!

Kirjaston suhteen on taas menty aimo harppaus eteenpäin ja järjestetty aineisto uudelleen vastamaalattuihin hyllyihin, sekä merkattu romaanit uuden genreluokituksen mukaisesti. Muuttotohinassa LibraryThingiin viedyt ja ei-viedyt kirjat menivät tuhannen sekaisin, joten luettelointi vaatii vähän selvittelyä nyt. Siihen paneudumme ensi viikolla, koska tänään ovat vuorossa Tuomaksen ja Lauran lopulliset läksiäiset Senegalista, ja lähdemme kohtapuoliin siis N'goreen boolia maistelemaan.

Eilisen reissusta kertyi paljon kuvia, kas tässä tubabeja paatissa eli vasemmalta Sire, Paula, Johanna, Teemu, Laura, Satu ja Maria sekä takana aluksen kapteeni ja perämies.

Ensiaskeleet kuumilla kiteillä.

Suolaa, suolaa, ja suolaa.

Dyynien halki.

Ja lopulta: sur la mer!

... ja sitten työhön

Vappu on juhlittu ja lomat lomailtu.

Sähkökatkokset haittaavat säännöllisin väliajoin luettelointiamme, mutta aika hyvin Librarythingiin on silti ehditty viedä kirjoja. Lisäksi kirjasto siivottiin oikein kunnolla ja hyllyjen reunat maalattiin genreväreillä. Päätimme yhteistuumin helpottaa ja yksinkertaistaa luokittelua hieman ja jakaa kirjat neljään ryhmään: lapset, aikuisten romaanit, tietokirjat sekä lehdet ja sarjakuvat. Kunhan saamme jostain permanent-tusseja, merkkaamme kirjat uudelleen ja samalla kirjoittamme tietokirjoihin selkämyksiin, mihin alaluokkaan (historia, luonto, sanakirjat yms.) ne kuuluvat.

Tänään naistenillassa yritettiin neljän naisen voimin opettaa tytöille kirjojen tekoa, vaikka vain yksi meistä oikeasti osaa niitä tehdä ja vain yksi osaa kunnolla ranskaa. Elekielellä ja kädestä pitäen näyttämällä kirjat saatiin kuitenkin tehtyä ja niistä tuli oikeasti hienoja. Olisi mukava, jos joku tytöistä innostuisi tekemään ja myymään niitä vaikka turisteille =).

Muuten elämä jatkuu täällä entiseen malliin...

Rauha, ystävyys, solidaarisuus

Vappuaatto sujui osaltamme tänä vuonna vähän perinteisestä kaavasta poiketen, sillä vietimme koko päivän N’goren saarella poikien kanssa. Uimme, otimme aurinkoa ja lauloimme taistolaislauluja auringonlaskuun saakka. Yllättävää kyllä, emme huomanneet ikävöidä Suomen vappukelejä!

Matka taittui tämännäköisellä paatilla

...ja tyrskyjä kelpasi ihastella.

Päivä päättyi onnellisesti mantereenpuoleisella snägärillä, josta ostimme Uusi-Guinealaisen reseptin mukaan valmistettuja herkkupatonkeja, täytteinään kananmunia, ranskalaisia perunoita ja ketsuppia. Kuulostaa epäilyttävältä, mutta maistuu hyvältä.

Vappupäivänä alkoi heti reipas organisoituminen lasten mielenosoitukseen puhtaamman ympäristön puolesta. Johanna ja Hanna olivat askarrelleet valtavan määrän kylttejä ja banderolleja, ja lapsia yhtyi marssille reilusti toistasataa. Pojat olivat säveltäneet mielenosoitusta varten oman laulun, jonka tahtiin kiersimme Santhiaban katuja, ja näky oli vaikuttava!

Järjestäytymistä keskuksen edessä:

Marssin jälkeen keskuksessa esiintyi vielä paikallinen rockyhtye, ja tiivis oli tunnelma. Suunnittelimme hankkivamme bändin pojat meille yläkertaan jatkoille, mutta tällä kertaa ei käynyt flaxi.

Ihanat naiset rannalla

Babacar ilmoitti eilen, että koska olemme kaikki niin väsyneitä kovasta työnteosta, pidetään maanantaina yhteinen vapaapäivä uimisen ja auringonoton merkeissä. Minä ja Hanna tosin otimme jo hieman ennakkoa tänään iltapäivällä ja singahdimme N'gorin hietikoille, jossa Hanna paloi ja minä rusketuin.

Loikoilu oli kuitenkin molemmille mieluisaa, koska olimme koko aamupäivän siivonneet roskia kaduilta yhteisissä siivoustalkoissa. Lapset auttoivat innoissaan sankoin joukoin, vaikka välillä kilpailu kottikärryjentyöntövuoroista ja haravoista äityi tappeluksi asti. Kahdelta korttelinmatkalta jätettä kertyi yli 4 isoa säkillistä ja projekti sai välitöntä kiitosta.

Toissailtana keskuksessa vietetty naisten ilta sen sijaan ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, koska kirjasten askarteluun tarvittavat välineet olivat lukkojen takana kirjastossa, ja kaikki kirjaston avainten potentiaaliset haltijat poissa keskuksesta. Korvikkeeksi tarjosimme teetä, keksejä ja sympatiaa, ja suunnittelimme pienen kaupan perustamista naisten valmistamien tavaroiden myymiseen.

Ennen naisten saapumista keskus täyttyi iloisista tyttölapsista, jotka ottivat meidät päättäväisesti mukaan piiri- ja taputusleikkeihinsä. Siinä taas tubabia vietiin kuin pässiä narusta, ja kelpo tovin kestäneen pyörityksen jälkeen totesimmekin vain jotta huh, huh huh huh.

Kiirettä pitää =)

Edellisiltana Maria siis sai uuden nimen hienoin seremonioin. Ei meille vaan viime vuonna järjestetty mitään seremonioita, vaikka nimet saatiinkin =). Minut tunnetaan täällä nimellä Coumba Faye ja Coumba tarkoittaa suurta naista. Ei siis kooltaan suurta vaan pikemminkin henkisesti suurta ja arvokasta ;). Tässä kuva Marian kastajaisista, jonka toimitti Ndiaga:


Eilen vietettiin Minna Maijan, Ritvan, Sadun ja Lauran läksiäisiä. Ritva ja Minna Maija palaavat koti-Suomeen, mutta Satu ja Laura siirtyvät samaiseen luksushotelliin, jossa siis tulee suihkusta kuumaa vettä. (Tämä kommentti sen vuoksi, että tämä sairastellut kirjastontäti sai nauttia rouvien vieraanvaraisuudesta ja pääsi lainaamaan ko. suihkua. Arvatkaapa, oliko ihanaa =D)

Mutta siis, vietimme senegalilaisen railakkaat jäähyväisjuhlat. Nautimme ihanaa viher-peruna-kananmunasalaattia patonkien kera, popcorneja, sokeroituja munkkeja, tietysti senegalilaisen musiikin säestyksellä. Hussein liittyi kekkereihin rumpujensa kera ja siitä vasta ilo irtosikin =). Ali ja Sire rummuttivat puulaatikoita ja välillä vuoro siirtyi Doudoulle ja Ndiagalle. Rummut ja puulaatikot piti lämmittää ennen soittamista, joten eipä muuta kuin pihalle pieni nuotio pystyyn ja soittimet siihen viereen lämpiämään. Paikallisilla oli taas hauskaa, kun suomalaistytöt tanssivat =). Iloksemme juhlaan saapui myös korttelin naisia rupattelemaan ja nauttimaan herkkuja. Yleensä kaikki juhlat ja tapahtumat keskuksessa tuppaavat jäämään miestenilloiksi, joten oli mukavaa, että kerrankin naiset olivat lähteneet mukaan.

Soleymane ja Babacar ovat olleet todella ahkeria luetteloijia ja tällä hetkellä Librarythingiin on laitettu jo yli 300 teosta. Kun kaikki on saatu vietyä sinne, voimmekin alkaa miettiä lisää asiasanoja. Tänään olemme myös suunnitelleet kirjaston hyllyjen maalausta ja uutta hyllyjärjestystä. Kirjastoa on myös siivottu ja tavarat laitettu omille paikoilleen.

Huomenna menen Soleymanin kanssa toiseen, yleiseen kouluun sopimaan kirjastokyselyjeni toteuttamisesta siellä. Ker Sodan koulussa olenkin jo ollut ja saanut sekä lasten että opettajien vastaukset. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon vastaukset eroavat eri kouluissa. Maanantai ja perjantai ovat ainoat mahdolliset päivät tehdä kysely yleisessä koulussa, sillä kyseisen koulun opettajat ovat loput kolme päivää viikosta lakossa, ovat olleet jo viime syyskuusta saakka. Eikä loppua tälle lakolle näy =(

Tänään on taas naistenilta ja tarkoitus olisi askarrella pieniä kirjasia. Toivottavasti naisia saapuu paikalle useita, ainakin viime viikolla kaikki paikalla olleet osoittivat suurta kiinnostusta naisteniltaa ja askarreltujen tavaroiden myyntiä kohtaan =)

Keskukselle tuotiin hevoskyydillä puutavaraa. Kuvassa kuskina toimii keskuksen johtaja Babacar, kyydissä Sire ja Doudou.

Kirjastoasiasta kasteeseen - Maangi tudd Ndeye Sokhna

LibraryThing-sivusto on aika mahtava juttu, etenkin Sunu Kerin kaltaisille kirjastoille. Se tarjoaa ilmaisen alustan kirjojen luetteloimiseen ja samalla yhdistää kirjojen ystäviä uusien lukukokemuksien äärelle. Valmiiksi luetteloituja kirjoja voi etsiä Amazon-verkkokaupasta sekä eri kirjastojen luetteloista, myös pääkaupunkiseudun Metropolitan-kirjastoista Suomessa. Omien kirjojensa tietoja voi vapaasti muokata ja niille voi antaa sisältöä kuvaavia asiasanoja eli tageja, joiden perusteella voi etsiä teoksia itseä kiinnostavista aiheista.

Opetimme Soleymanelle ja Babacarille LibraryThingin käytön ja yhden päivän aikana luetteloitiin heti melkein sata kirjaa. Samalla otimme korjaukseen käytössä pahiten kuluneita opuksia. Books are for use, kuten Ranganathan tähän sanoisi. Yhdessä päivässä ei maailmaa muuteta, joten siinäpä eilisen saavutukset oikeastaan olivatkin.

Sairastupalaisuus on levinnyt nyt myös Ritvan ja Minnan luksushotellisviittiin, joten palaveria pitääksemme matkustimme sinne. Rapidolla ajeleminen on hauskaa ja vauhdikasta, vaikka taksikuskit tulkitsevatkin pysäkillä seisomisemme kutsuhuudoksi juuri heille. Voi sitä torventoitotuksen ja toiveikkaiden katseiden määrää, sillä emmehän me ”rikkaat” tubabit normaalisti sorru julkisiin kulkuvälineisiin.

Ihonväristä huolimatta tunnen itseni aina lähes afrikkalaiseksi kantaessani pääni päällä kymmenen litran vesitonkkaa Shellin myymälästä majapaikallemme. Kraanavettäkin voisi teoriassa juoda, mutta toistaiseksi olemme nössöilleet asian suhteen, ja desinfioineet suurimman osan vihanneksistakin. Afrikkalaistumiseni tosin siirtyi tänään aivan uudelle asteelle, kun pojat antoivat minulle rauhaa ja terveyttä tuovan juhlallisen kasteriitin mukana uuden, senegalilaisen nimen Ndeye Sokhna, karkeasti wolofista suomennettuna siis Äiti Nainen. Jëre-jëf eli kiitoksia vaan kovasti.

Kuvia Santhiabasta

Tuolien maalaustalkoot keskuksen pihalla.
Maria opettelee muovittamaan kirjoja - ja hyvinhän se sujuu =)

Sunu Kerin lukujärjestys näyttää tältä :

Maria ja Paula kahvikioskilla, jossa Maria nautti elämänsä ensimmäisen Café Touban.

Sairastupalaisia, diskoteekkejä ja painiotteluita

Tämä on oikea sairastupa, kaikki ovat enemmän tai vähemmän sairaita, jotkut jo paranemaan päin. Minulla on nuhaa ja kuumetta, joten koko viikonloppu on mennyt lepäillessä. Onneksi on kunnon lääkkeet mukana, niin eiköhän tässä kohta olla elävien kirjoissa =)

Tytöt lähtivät perjantai-illalla Minnan ja Ritvan vieraiksi ja tutustuivat samalla paikalliseen diskoteekkiin. Meno oli kuulemma kuin ruotsinlaivan diskossa 80-luvulla. Kiitän onneani, etten lähtenyt mukaan. En ehkä olisi jaksanut sitä melusaasteen määrää flunssaisena. Tytöt kotiutuivat joskus kolmen paikkeilla yöllä väsyneinä, mutta ehjinä. Maria kertoo varmasti heidän seikkailustaan lisää =).

Eilen saimme nauttia paikallisesta painista, kun pojat olivat järjestäneet oikein virallisen, isomman luokan painiottelun. Painijoita tuli siis muualtakin kuin omasta kylästä. Ottelun järjestelyt sujuivat mainiosti, vaikka sekä pojat että yleisö näyttivät säätävän koko ajan jotakin. Meidät suomalaisetkin toivotettiin tervetulleiksi oikein nimeltä =).

Musiikki alkoi pauhata jo kuuden aikaan illalla, vaikka itse ottelut alkoivat vasta yhdentoista paikkeilla rumpujen ja laulun säestyksellä. Melu oli niin kova, että me toubabit laitoimme korvasuojat korviin =). Kilpailijat verryttelivät juoksemalla, hyppimällä ja afrikkalaista tanssia esittämällä hiekkakadulla, joka siis toimi myös painipaikkana. Erät ovat yleensä lyhyitä, tosin tasaväkisessä kamppailussa voidaan vahvuutta mitata pidempään. Paikallisessa painissa ei painita maassa vaan pikemminkin pystyasennossa ylävartaloa ja reisilihaksia käyttäen pyritään saamaan vastustaja maahan.

Tänään Maria, Soleyman, Satu ja Hanna ovat maalanneet kirjaston tuoleja iloisen vaaleanpunaisiksi ja -sinisiksi. Itse olen ottanut tämän päivän levon kannalta, mutta huomenna olisi tarkoitus käydä toisessa alueen kouluista sekä neuvoa Soleymania ja Babacaria Librarythingin käytössä. Kaikki kirjakaupasta ostetut lastenkirjat on jo muovitettu ja luetteloitu, joten pääsemme laittamaan niitäkin Librarythingiin. Lisäksi kirjaston seiniä pitäisi vähän siistiä ihan pyyhkimällä ja ehkä niille voisi näyttää vähän maalisutiakin =)

Yhdessä tekemisen riemua

Poikki ovat olleet vuoroin niin sähkö, netti kuin kaasukin, mutta ei haittaa, mikään ei haittaa. Aurinkoiset aamut alkavat leppoisasti kulman takaa ostetulla tuoreella patongilla, ja hiljalleen keskus herää eloon poikien saapuessa rakennuspuuhiin ja naapuruston lasten hyöriessä pihalla.

Matka terveysministeriöön jäi väliin aikataulujen hieman petettyä, mutta ajoimme kuitenkin rapidolla eli pienellä iloisenvärisellä bussilla Dakarin yliopistolle. Ritva, Minna ja Soleyman kävivät neuvotteluja informaatiotutkimuksen laitoksen johtajan kanssa mahdollisesta kirjastoalan yhteistyöstä opiskelija- ja opettajavaihdon puitteissa. Yritin kovasti seurata keskustelua, mutta kolmen kuukauden alkeiskurssin jälkeen ei ranskan kieli vielä täysin aukene. Palaverin jälkeen piipahdimme kirjakaupassa ja ostimme kirjastoon läjäpäin uusia, afrikkalaisia lastenkirjoja.

Tänään onkin siis ollut vuorossa kirjastotätien mielipuuhaa, eli kirjojen muovittamista. Toisin kuin ehkä yleisesti luullaan, meillä kirjastotätikoulussa ei sellaista opeteta, vaan taito karttuu vasta käytännön haasteiden kautta. Keskuksen pojat seurasivat näpertelyämme ensin turvallisen välimatkan päästä, mutta innostuivat sitten itsekin kokeilemaan. Ja hienojahan niistä tuli.

Residenssissä majailevien sosiologian opiskelijoiden Hannan ja Johannan toimesta järjestettiin eilen naisten ilta. Paikalle saapui kymmenkunta naapuruston naista, ja ohjelmassa oli Uunon pelaamista, kynsien lakkausta, fatajien syöntiä ja tietysti tanssia. Paikallisten mielestä hauskinta oli aina se, kun me tubabit yritimme esitellä tanssitaitojamme ja he saivat nauraa.

Iltasella istuskelimme vielä kadulla katselemassa jokaviikkoista uskonnollista tapahtumaa nimeltä Bai Fall, jossa miehet laulavat itsensä hurmioon piirissä käyden. Suuri on Allah.

Bonjour =)

Terveisiä Santhiabasta. Täällä on ollut ongelmia keskuksen internet-yhteydessä, joten olemme olleet nettipimennnossa muutaman päivän.

Lento meni mukavasti, tosin Charles de Gaullen kentällä oli luultavasti joku eksynyt laukku, joten tie lähtöterminaaliimme oli suljettu konekiväärivartijan voimin. Ystävällisen Wärtsilän ranskalaisinsinöörin avulla löysimme reitin parkkihallin kautta oikeaan terminaaliin. Suuri kiitos hänelle =). Meillä kummallakin oli myös matkalaukku hajonnut jo Suomessa, mutta hyvin tulivat kaikki laukut perille ja mitään ei ollut kadonnut.

Perillä Dakarin lentokentällä keskuksen pojat olivat meitä vastassa. Voi sitä jälleennäkemisen riemua =). Tosin olin ainakin itse niin väsynyt, että en kovin paljon jaksanut kertoilla kuulumisia ranskaksi. Mutta tärkeimmät kuulumiset tuli tietysti vaihdettua.

Nämä muutamat päivät ovat menneet taas totutellessa. Tosin itsellä on sellainen hassu olo, että ihan kuin ei olisi välillä poissa ollutkaan. Ja jo muutaman päivän jälkeen tuntuu, että olisi ollut täällä jo vaikka kuinka kauan. Päivät menevät niin nopeasti, kun on paljon puuhasteltavaa ja uusia asioita sisäistettävänä. Myös Maria tuntuu sopeutuneen aivan mahtavasti =)

Eilen kirjasto oli auki kaksi tuntia ja olin aivan ihmeissäni, kuinka paljon lapsia saapui paikalle. Jokainen palautti yhden kirjan ja lainasi yhden. Lisäksi heillä kaikilla on oma kirjastokortti, johon saa myös oman valokuvansa. Lapset ovat kortistaan todella ylpeitä ja myös innolla kertovat lukemistaan kirjoista. Myös palapelit ja muut pelit ovat kovassa käytössä. Illalla kirjastossa oli vielä aikuisten lukutaitoluokka, joten tila on todellakin ahkerassa käytössä.

Tänään lähdemme Ritvan ja Minna Maijan kanssa vierailulle terveysministeriöön ja Dakarin yliopistoon. Eilen kävimme Keur Sodan koulussa Suomessa käyneen opettaja Albert Ndongin vieraina ja sain jo sovittua, että opinnäytekyselyni toteutetaan tässä koulussa jo perjantaina. Olen todella iloinen, kun asiat tuntuvat sujuvan niin helposti ja joutuisasti. Yleensä täällä saa odotella ja odotella =D.

Aloitamme pikkuhiljaa työt kirjaston parissa. Kunhan netti taas toimii, pääsemme myös esittelemään Librarythingia ja sen käyttöä Soleymanille ja muille kiinnostuneille. Siihen asti Leegi leeg =D.

Projekti jatkuu...

Paula ja Maria lähtevät uudelle seikkailulle Santhiabaan 16.4.2007. Tarkoituksena on kehittää kirjastoa eteenpäin, toimittaa perille lisää aineistoa ja kerätä materiaalia opinnäytetöitämme varten. Tällä hetkellä palaveeraamme kovasti, keräämme aineistoa ja laadimme lehdistötiedotteita.

Blogia tullaan päivittämään matkan aikana säännöllisesti, joten pysykääpä kuulolla =)